Uudet tuulet puhaltaa: Henkilövaihdoksia ao:n hallituksessa

18.12.2020

Teollisuus 57 siirtyy vuoteen 2021 uuden pj:n ja usean uuden hallituksen jäsenen voimin. Vuoden 2020 hallituksen puheenjohtajana toiminut Anniina Pekki (Orion Oyj) siirtyy tuotannon työtehtävistä toimihenkilöksi eikä voi näinollen enää jatkaa hallituksessamme. Uudeksi puheenjohtajaksi syyskokouksessa 28.11.2020 valittiin tämän vuoden varapuheenjohtajana toiminut Jari-Matti Välkkynen (Hallivuori Works Oy). 

"Toimin pitkään ammattiosaston hallituksessa edellisellä asuinpaikkakunnallani. Muutettuani ja aloitettuani työskentelyn Salossa minut valittiin Salon Teollisuustyöntekijät ry:n hallituksen varapuheenjohtajaksi 2020. Ensi vuoden haasteiksi nostan kokoontumisia ja muita toimintoja rajoittavan koronaepidemian sekä jäsenhankinnan. Vanhoista jäsenistä on pidettävä kiinni ja uusille perusteltava, miksi järjestäytyminen kannattaa - varsinkin tässä ajassa, kun työelämä muuttuu kokoajan. Pyrimme ammattiosastomme hallituksessa keskustelevaan ilmapiiriin ja päätökset tehdään yhdessä. Toivotan jäsenistölle mitä parhainta joulun aikaa ja onnellista uutta vuotta 2021." 
- Jari-Matti Välkkynen

Varapuheenjohtajaksi valittiin Miia Pulakka (Valmet Automotive EV Power Oy). Sihteerinä jatkaa Väinö Achrén (Orion Oyj), joka vastaa myös ammattiosaston oppilaitostiedottamisesta. Taloudenhoitajana, opintosihteerinä, kirjeenvaihtajana ja jäsenhuoltajana jatkaa järjestämistoimitsijamme Janina Mäkinen. Lisäksi Janina valittiin kv-vastaavaksi. 

Ainoana ammattiosaston jaostona vuonna 2021 toimii veteraanijaosto, jonka puheenjohtajana jatkaa Aarre Tuominen. Alle 36-vuotiaille nuorille ja naisjäsenille suunnattua toimintaa toteutetaan jatkossakin, vaikka varsinaista jaostoa ei olekaan. Nuorisovastaavaksi valittiin Jouni Syrenius (Freudenberg Home and Cleaning Solutions Oy). Nais- ja tasa-arvotoiminnasta vastaa aiemmin naisjaoston puheenjohtajana toiminut Sari Laaksonen. 

Teollisuus 57:n hallituksen kokoonpano v. 2021 on seuraava:

Puheenjohtaja
Jari-Matti Välkkynen

Varsinaiset jäsenet
Miia Pulakka, varapuheenjohtaja
Väinö Achrén, sihteeri
Harri Ylander
Jenni Syväperä
Eetu Lehto
Merja Viljamaa
Satu Leppiaho

Varajäsenet
Jouni Syrenius
Asmo Ojanperä
Päivi Ignatius
Heli Niemi
Jane Kallas
Mervi Sievänen
Sami Laiho
Sari Laaksonen

Tunnelmat viimeisessä vuoden 2020 hallituksen kokouksessa 17.12. olivat osittain haikeat. Salon Teollisuustyöntekijät ry kiittää nyt pois jääviä hallituslaisia (Anniina Pekki, Esa Hynynen, Juha Ilola, Tomi Marjuaho, Sanna Lehto, Ville Lindberg ja Marko Cavén) heidän antamastaan arvokkaasta panoksesta ammattiosaston toimintaan. 

Kuvassa nyt hallituspestinsä jättävät Ville Lindberg (vas. ylh.), Tomi Marjuaho, Juha Ilola, Esa Hynynen, Sanna Lehto (edessä) ja Marko Cavén. Kuvasta puuttuu Anniina Pekki.